Suomi-juhlallisuuksia maailmalla!

Suomen 100-vuotisjuhla näkyy ja kuuluu myös maamme ulkopuolella!

Joulukuussa sopraano Laura Pyrrö vie suomalaista musiikkiosaamista maailmalle peräti viiden esiintymisen voimin.

2.12.-6.12. hän esiintyy kolme kertaa Bangkokissa, Thaimaassa, ja 8.-9.12. on vuorossa esiintymiset Alankomaiden Haagissa ja Amsterdamissa.

Esiintymiset järjestetään yhteistyössä Suomen Ulkoasiainministeriön kanssa.
Konserteista kaikelle yleisölle avoin on joulukonsertti 3.12. Bangkokin evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Eläköön Suomi 100 vuotta!!




Helsingin Työväen Orkesteri täyttää 90 vuotta

Helsingin Työväen Orkesteri juhlistaa 90-vuotista taivaltaan konsertilla Temppeliaukion kirkossa marraskuun 18. päivä!

Ohjelmassa on pääosin suomalaista musiikkia.

Orkesteria johtaa kapellimestari Luis Ramirez ja solistina esiintyy sopraano Laura Pyrrö.

Konsertti alkaa klo 19:00

Liput 15 / 12 /5 euroa




Suomalaista musiikkia Finlandia-talolla

Sopraano Laura Pyrrö ja pianisti Tiina Korhonen konsertoivat Finlandia-talon Helsinki-salissa perjantaina 15.9. klo 19!

Konsertti on osa Helsingin Koomisen Oopperan liedkonserttisarjaa.

Perjantai-iltaisen konsertin teema on Suomi ja suomalaisuus, ja ohjelma koostuukin yksinomaan kotimaisten säveltäjien musiikista. Kokonaisuudessa kuullaan lauluja mm. Madetojalta, Melartinilta, Pylkkäseltä ja Sibeliukselta.

Liput ja lisätietoja: http://www.koominenooppera.fi/?page_id=4002&lang=fi




Kaksi pienoisoopperaharvinaisuutta Kansallisteatterissa

Kaksi 1920-luvun pienoisoopperaharvinaisuutta esitetään Suomen Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä syyskuussa!

Paul Hindemithin tunnelmaltaan hyvin erilaiset teokset, Sancta Susanna ja Hin und zurück, saavat ohjaaja Ville Saukkosen käsissä hengästyttävät toteutukset.
Sancta Susanna on tiettävästi Suomen ensiestys.

Päärooleissa laulavat Laura Pyrrö, Mari Hautaniemi, Petri Bäckström, Margit Westerlund ja Jouni Bäckström.
Esityskieli suomi.

Ensi-ilta on tiistaina 19.9. klo 19, muut näytökset ke 20.9. klo 19, pe 22.9. klo 19 ja la 23.9. klo 15.

Lisätietoja ja lippuvaraukset: http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/sancta-susanna-hin-und-zuruck/




Ulkoilmaoopperaa kesäisessä Helsingissä!

Ainutlaatuinen tilaisuus kokea taianomaista oopperaa Helsingin sydämessä!

Gustav Holstin Intiaan sijoittuva, rakkaudesta ja kuolemasta kertova ooppera Savitri esitetään Helsingissä neljä kertaa juuri ennen juhannusta.

Libretto pohjautuu muinaiseen Mahabharata-eepokseen ja kertoo Savitrin ja Satyvanin taistelusta kuolemaa vastaan.

Oopperan ohjaa Juulia Tapola ja rooleissa laulavat sopraano Laura Pyrrö, bassobaritoni Jouni Kokora ja tenori Matias Haakana.
Tapahtumat ja tunnelmat kulkevat eteenpäin helsinkiläisen Kaari-ensemblen laulajien saattelemina ja orkesterina toimii pianosta, viuluista ja sitarista muodostuva kokoonpano.

Ooppera esitetään suomeksi, esityksen kesto noin 40 minuuttia.

Esityspaikkana toimii Helsingin yliopiston Snellmania-rakennusta ympäröivä puisto osoitteessa Snellmaninkatu 14, sisäänkäynti Liisankadun kulmasta.

ESITYKSET: pe 16.6. klo 19,  la 17.6. klo 14,  ma 19.6. klo 19,  ti 20.6. klo 19

LIPUT: 15 euroa, VAIN KÄTEINEN.

ENNAKKOVARAUKSET JA LISÄTIEDOT: p. 050 368 5181, laura@laurapyrro.com, www.facebook.com/savitriooppera




Suomen juhlavuoden ensimmäinen konsertti soi Intiassa

India-Habitat-CentreSuomi 100 -juhlavuoden ensimmäinen konsertti helisee Intian Delhissä!

Konserttipaikkana toimii India Habitat Centren Stein-auditorio, ja Laura Pyrröä säestää intialainen pianisti Aching Shaiza.

Ohjelmassa on suomalaisen, klassisen musiikin helmiä (säveltäjäniminä mm. Sibelius, Merikanto, Melartin, Pacius, Madetoja) ja myös muuta länsimaista taidemusiikkia mm. Schumannilta, Brahmsilta ja Puccinilta.

Konsertin järjestäjinä toimivat Suomen Suurlähetystö ja Neemrana Music Foundation.

Lisätietoja: http://www.indiahabitat.org/programmes




Tanssiinkutsu loppiaiselle!

imgresMikkelin Kaupunginorkesterin perinteiset Loppiaistanssiaiset kajahtavat Konserttitalo Mikaelissa tammikuun viidentenä päivänä!

Aluksi salin puolella orkesteri solisteineen esittää tanssiinkutsun yleisölle ja väliajan jälkeen juhlat jatkuvat rennoissa tunnelmissa konserttitalon lämpiössä.

Musiikkia on luvassa laidasta laitaan: kevyttä oopperaa ja operettia, musikaalia, iki-ihania Oskar Merikannon lauluja, italialaista elokuvamusiikkia…

Konsertin johtaa Andres Kaljuste ja solisteina laulavat Laura Pyrrö ja Tuukka Lehtonen.

Lisätietoja: http://mikkelinkaupunginorkesteri.fi/sivut/




Konserttikiertue Ranskassa

Sibelius-konsertti 3_FotorKolmen konsertin mittainen Ranskan-kiertue käynnistyy Aix-en-Provencesta marraskuun 10. päivä!

Turneen taustana on professori Eero Tarastin tuore teos Sémiotique de la musique classique.
Kirja ilmestyy lokakuun lopulla ja käsittelee mm. konsertissa esitettävien teosten säveltäjiä Jean Sibeliusta ja Reynaldo Hahnia.

Konserteissa esiintyvät sopraano Laura Pyrrö, viulistit Petrus Laitinmäki ja Oskari Eirola, alttoviulisti Mikko Metsälampi sekä pianistit Eero Tarasti ja Eila Tarasti.

Konsertteja on kaikkiaan kolme: 10.11. Aix-en-Provencessa (Conservatoire Darius Milhaud), 12.11. Pariisissa (Centre Hongrois) ja 15.11. Strasbourgissa (Palais Universitaire).
Konsertti järjestetään matineamuotoisena myös Helsingin Yliopiston Kielikeskuksen juhlasalissa torstaina 3.11.




Gigli 2016 -gaalakonsertti Savoy-teatterissa lokakuussa

Gigli2_2016_Savoy (1)-001

Suomen Beniamino Gigli -seura r.y. ja Italian kulttuuri-instituutti järjestävät gaalakonsertin Savoy-teatterissa Helsingissä juhlistaakseen maailmankuulun italialaistenorin debyyttiä, josta tulee kuluneeksi 102 vuotta.

Konsertissa esiintyvät sopraanot Laura Pyrrö ja Ludovica Gasparri, tenori Mario Leonardi, baritoni Kristian Lindroos ja basso Markus Suihkonen.
Ohjelmassa on ooppera-aarioita ja duettoja, pääpainopiste italialaisessa musiikissa. Konsertissa kuullaan mm. Belliniä, Donizettia, Giordanoa, Puccinia, Rossinia ja Verdiä.

Konsertti järjestetään lauantaina 15.10. klo 17.

Lippujen tiedustelu etukäteen: Ticketmaster Suomi 0600 010 800 / asiakaspalvelu@ticketmaster.fi

Lisätietoja: www.gigli.fi




Porin Oopperan kevätproduktio käynnistyy!

pimponone_1Porin Oopperan vuoden 2016 produktio saa pian ensi-iltansa!

Esitettävä teos on saksalaisen Georg Philipp Telemannin kolminäytöksinen barokkiooppera Pimpinone.

Päärooleissa laulavat sopraano Laura Pyrrö ja bassobaritoni Jouni Kokora, ohjaus on Ville Saukkosen käsialaa. Cembaloa soittaa Tiina Korhonen ja visuaalisesta ilmeestä vastaa Tyra Therman.
Kyseessä on Laura Pyrrön debyytti Porin Oopperassa.

Esityksiä on kaikkiaan neljä: perjantaina 6.5. klo 19, lauantaina 7.5. klo 13 ja klo 19 sekä sunnuntaina 8.5. klo 14.

Esityspaikkana toimii Porin raatihuone.

Lisätietoja: www.porinooppera.fi




Tuska-festivaalin uusi mainoskappale julki

Metallimusiikkiin erikoistuneen Tuska-festivaalin tämänvuotinen mainoskappale on nyt julkistettu!

Radiomainonnassaan festivaali on aina käyttänyt omasta ohjelmistostaan täysin poikkevaa musiikkityyyliä, ja vuoden 2016 lajiksi valikoitui ooppera. Melodia on W. A. Mozartin oopperasta Figaron häät, ja luomistyöstä ja toteutuksesta vastaa Pain & Agony -työryhmä.
Kappaleen esittävät sopraano Laura Pyrrö ja baritoni Markus Nieminen.

Kuuntele kappale täältä:




Oopperaa Kappelissa

kappeliTunnelmalliset oopperaillat alkavat perinteikkäässä Ravintola Kappelissa maaliskuun 16. päivä!

Menneen ajan loistoa huokuva Kappeli avattiin Helsingin Esplanadin puistoon vuonna 1867, ja siitä lähtien se on toiminut kaikkien tuntemana, tasokkaana tapaamispaikkana.

Kauniinkaihoisat, keväästä, luonnosta ja rakkaudesta kertovat ooppera-aariat ja laulut kaikuvat ravintolan juhlavassa salissa kevään aikana kuuteen otteeseen. Konsertin säveltäjänimiä ovat mm. Mascagni, Mozart, Puccini ja Melartin.

Kattauksia on kaksi kunakin esityspäivänä: 16.3., 6.4. ja 13.4. klo 17 ja 20.

Lisätietoa esityksistä ja illalliskorteista: https://www.raflaamo.fi/fi/helsinki/kappeli




Tervetuloa Laivaston soittokunnan joulukonsertteihin!

Laivaston soittokunta 1Laivaston soittokunnan perinteiset joulukonsertit järjestetään Tammisaaren kirkossa 9.12. ja Turussa Mikaelinkirkossa 17.12., molemmat klo 19:00.

Konserttien solisteina esiintyvät sopraano Laura Pyrrö ja trumpetisti Seppo Pohjoisaho, ja musiikinjohdosta vastaa musiikkikomentajakapteeni Petri Junna.

Ohjelmassa kuullaan perinteisiä joululauluja, oratorioaarioita ja orkesterimusiikkia. Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja: http://konserttikalenteri.puolustusvoimat.fi/fi/laivaston-soittokunta




Sibelius-juhlakonsertti Ateenassa

Mustakallio2_FotorLaura Pyrrö esiintyy Sibelius-juhlavuoden konsertin solistina Ateenan Megaron-salissa Kreikassa torstaina 3.12.

Joulukuun 8. päivänä, suomalaisen musiikin päivänä, tulee kuluneeksi 150 kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymästä.

Ateenan-konsertissa kuullaan mm. kokoelma Jean Sibeliuksen yksinlauluja sekä g-mollikvintetto.
Lauran lisäksi konsertissa esiintyvät mm. pianistit Eila Tarasti ja Eero Tarasti sekä Helsingin Yliopiston musiikkitieteen laitoksen soittajista koostuva jousikvartetti.

Konserttia edeltää professori Eero Tarastin Sibelius-aiheinen luento.

Konsertti alkaa klo 20:30, liput 5,5, – 22 euroa.

Lisätietoja: http://www.megaron.gr/default.asp?pid=5&la=2&evID=2914




Pimpinone is back!

Pimpinone5

Hulvattoman hauska burleskibarokkiooppera tekee paluun!

Ville Saukkosen nerokkaassa ohjauksessa esiintyvät sopraano Laura Pyrrö ja bassobaritoni Jouni Kokora, ja herkullisesta visuaalisesta ilmeestä vastaa Tyra Therman.

Syksyllä 2014 Helsingin KokoTeatterissa ensi-iltansa saanut, noin tunnin mittainen suomenkielinen esitys nähdään syksyn aikana useassa kaupungissa ympäri Suomen.

Kiertue alkaa elokuussa Rovaniemeltä, missä ooppera kuullaan Lapin Kamariorkesterin ja barokkispesialisti Aapo Häkkisen säestämänä. Lokakuussa Pimpinone valtaa Turun Teatteritalon, ja marraskuussa esityksiä on mm. Espoon Sellosalissa ja Lahdessa.

Lisätietoja:
http://www.korundi.fi/fi/Lapin-kamariorkesteri/Konserttikalenteri-
http://www.oopperakammari.fi/index.php?id=126
http://www.sellosali.fi/fi-FI/GP_Telemannin_ooppera_Pimpinone(70357)




Sysmän Suvisoitto 30 vuotta

Tuuli2014_Laura_14-09-04_053b_iso

Päijät-Hämeen kesiä sulostuttanut, erityisesti korkeatasoiseen klassiseen musiikkiin keskittynyt Sysmän Suvisoitto täyttää tänä kesänä 30 vuotta.

Festivaali järjestetään 28.6.-11.7., ja juhlavuoden kunniaksi ohjelma on erittäin laaja. Suvisoiton lisäksi suomalaisella musiikilla on kolme muutakin syytä juhlaan: kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymästä on tullut kuluneeksi 150 vuotta, säveltäjämestari Aulis Sallinen täytti huhtikuussa 80 vuotta ja Sysmässä syntyi koko kansan suosikiksi noussut laulaja Olavi Virta 100 vuotta aiemmin.

Sopraano Laura Pyrrö esiintyy kolmessa konsertissa. Lauantai-illan huumaa 4.7. esittelee kesäistä kamarimusiikkia laidasta laitaan, sunnuntaina 5.7. muistellaan edesmennyttä Olavi Virtaa tangon hengessä ja maanantaina 6.7. on vuoro nauttia Sibeliuksen sävelistä Ainon ääni -esityksen parissa.

Muita festivaalin esiintyjiä ovat mm. festivaalin perustanut kapellimestari Ari Rasilainen, baritoni Jorma Hynninen, tenori Mika Pohjonen, viulisti Minna Pensola, pianisti Risto Lauriala, Jyväskylä Sinfonia ja Tessa Virran tango-orkesteri.

Lisätietoja: www.suvisoitto.fi

 




Laura Pyrrö kahden muotinäytöksen tähtenä

mll muotinäytös 2014Laura Pyrrö tähdittää kahta muotinäytöstä Helsingissä toukokuussa viikolla 19.

Tiistaina 5.5. hän esiintyy Kulosaaren Casinolla klo 17 alkavassa Five O’clock Tea & Fashion Show -tapahtumassa.
Muotinäytöksen aikana Laura johdattaa kuulijat pariisilaistunnelmiin yhdessä pianisti Ilmari Räikkösen kanssa.
Tapahtuman tuotto ohjataan Syöpäsäätiön hyväksi.

Torstaina 7.5. Laura esiintyy Mannerheimin Lastensuojeluliiton luotsaamassa hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä, joka järjestetään Tapahtumatalo Bankissa klo 18. Viimevuotiseen tapaan Laura nähdään mallina catwalkilla, kuten myös monet muut suomen kulttuurielämästä, politiikasta ja musiikkimaailmasta tutut kasvot: mm. Laura Malmivaara, Ella Kanninen, Jani Toivola, Minna Tervamäki, Kim Herold, Maria Guzenina ja Sami Saari.

Kuva on otettu MLL:n muotinäytöksessä Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä keväällä 2014.




Tieteen Päivät Kampissa

imgresTieteen Päivät 2015 järjestää “Tiesitkö tämän? Tiedettä Kampissa” -tapahtuman Kauppakeskus Kampissa 7.-8.11.

Tieteen Päivien teemana on Sattuma – tämän aiheen ympärille rakentuu luentosarja, jossa teemaa käsitellään tieteen eri näkökulmista.
Tiedettä Kampissa -tapahtumassa lähestytään tiedettä tuttujen arjen esineiden kautta: tiedätkö sinä, mitä tekemistä muumimukilla, aurinkopaneelilla, leivällä, kirveellä, raitapaidalla, marjapoimurilla tai lumilaudalla on tieteen kanssa?

Päälavalla Kampin keskusympyrässä kuullaan tutkijoiden kiinnostavia puheenvuoroja sekä myös musiikkia arjen esineisiin liittyvistä aiheista. Sopraano Laura Pyrrön lisäksi lavalle nousevat harmonikkataiteilija Veli Kujala sekä Avanti! kamariorkesteri.

Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy!

Lisätietoja: http://www.tieteenpaivat.fi/fi/tieteen-paivat-2015




Uusi levy “Laps’ Suomen” nyt julkaistu!

FCRCD-9755+CoverLaura Pyrrön ja pianisti Jouni Someron uusi CD-levy, Laps’ Suomen, on nyt saatavilla hyvin varustetuista musiikkiliikkeistä kautta Suomen.

Levyn ohjelmisto koostuu 1800-1900-lukujen suomalaisista, suomenkielisistä yksinlauluista ja ooppera-aarioista. Säveltäjäniminä levyllä ovat Armas Järnefelt, Heino Kaski, Leevi Madetoja, Erkki Melartin, Oskar Merikanto ja Fredrik Pacius.

Ohjelmistoksi valikoitui ajattoman kauniita ja helposti lähestyttäviä kappaleita, jotka ammentavat aihepiirinsä kansallisromantiikasta.

Mukana on myös yksi ensilevytys, Erkki Melartin Mirjamin laulu III. Laulu on peräisin Eino Leinon kirjoittamasta satunäytelmästä Meiram, joka sai kantaesityksensä 1900-luvun alussa. Tätä laulua luultiin jo kauan sitten kadonneeksi, kunnes elokuussa etsintä tuotti tulosta ja käsinkirjoitettu orkesterinuotti löytyi.

Levyn on tuottanut FC-Records ja sen jakelusta vastaa Naxos.
Levyä voi tiedustella myös meilitse osoitteesta laura @ laurapyrro.com

Lisätietoja: www.fcrecords.fi




Burleskibarokkiooppera himosta, hyväksikäytöstä ja hyväuskoisuudesta

Pimpinone+kuvat+141+muokattuGeorg Philipp Telemannin hulvaton barokkiooppera KokoTeatterissa!

Nuori povipommi Vespetta haaveilee paremmasta elämästä ja päättää etsiä tasokasta miljonääriseuraa. Oivallinen kohde löytyy uudesta työnantajasta, vanhaherra Pimpinonesta. Päästäkseen naimisiin Vespetta teeskentelee hyväkäytöksistä ja kunnollista naista tavalla, joka saisi kenet tahansa muun paitsi Pimpinonen epäilemään naikkoisen puheiden paikkansapitävyyttä.

Noin tunnin mittainen, suomenkielinen esitys on hersyvän hauska, viihdyttävä ja musiikillisesti loistokas.
Teoksen on ohjannut Ville Saukkonen ja visuaalisesta ilmeestä vastaa Tyra Therman. Päärooleissa laulavat sopraano Laura Pyrrö ja bassobaritoni Jouni Kokora.

Ensi-ilta pe 31.10., muut esitykset ma 3.11., ke 5.11., to 6.11. ja pe 21.11., kaikki klo 19:00.

Liput: www.kokoteatteri.fi (p. 050 321 9919) tai www.tiketti.fi (p. 0600 116 16)
Lisätietoja: www.kokoteatteri.fi

Esityksen myynti yksityistilaisuuksiin: tuottaja Milla Tommila (p. 044 2945522)

Oopperan YouTube-linkki: https://www.youtube.com/watch?v=T6-BsGCesZI&feature=youtu.be




Operettigaala konserttisalikiertueella

operettigaala_fullhd+jkylaAleksanterin teatterin järjestämä operettigaalakiertue alkaa torstaina 18.9.!

Ensimmäinen konsertti kuullaan Jyväskylän Paviljongissa, josta taiteilijat siirtyvät Kuopion Musiikkikeskukseen ja sieltä edelleen Savonlinnasaliin. Kevätkaudella 2015 on luvassa lisää konsertteja ympäri Suomen.

Solisteina laulavat sopraanot Laura Pyrrö ja Johanna Rusanen-Kartano sekä baritoni Raimo Laukka; gaalakiertuetta varten koottua salonkiorkesteria johtaa Janne Hovi. Konsertissa kuullaan rakastetuimpia aarioita ja duettoja mm. säveltäjiltä Franz Lehár ja Emmerich Kálmán. Liput Lippupalvelusta!




Laura Pyrrö Neljän Tuulen Festivaalin taiteilijavieraana

pyrro_13-01-09_017_2_isoLaura Pyrrö on kutsuttu Leville Neljän Tuulen Festivaalin taiteilijavieraaksi 10.-13.9.

Lauran ohjelmassa on Rimski-Korsakovin ooppera Mozart ja Salieri keskiviikkona 10.9., viihteellisempi Samimusic goes Classic -konsertti torstaina 11.9. sekä festivaalin päätöskonsertti Kaksi mestaria – Mozart ja Beethoven lauantaina 13.9. Päätöskonsertissa Saimaa Sinfoniettaa johtaa festivaalin taiteellinen johtaja, kapellimestari Ari Rasilainen.

Tervetuloa Lappiin nauttimaan upeasta musiikista, tunturimaisemista ja alkavasta ruskasta!

Lisätietoja:  http://www.golevi.fi/fi/nahtavaa-ja-koettavaa/neljantuulenfestivaali




Oopperaa Lohjan Tenoripäivillä

tenoripäivätLohjan Tenoripäivien näyttävä mainoskampanja pääkaupunkiseudulla huipentuu yhden esityksen osalta 16.8. 2014 Laurentius-salissa klo 19:00!

Ohjelmassa on Nikolai Rimski-Korsakovin kaksinäytöksinen ooppera Mozart ja Salieri sekä näyttämöllinen prologi, johon sisältyy W. A. Mozartin säveltämä motetti Exsultate, jubilate.

Kahden teoksen kokonaisuus on alun perin Ooppera Articon tuotantoa, ja sitä on esitetty Helsingin Q-Teatterin Vierailunäyttämön (2012) ohella myös Koskenmaan Kartanon Kulttuurikeskuksessa Hyvinkäällä (2012) sekä Korundi-salissa Rovaniemellä yhteistuotantona Lapin Kamariorkesterin kanssa (2013).

Lisätietoja: http://www.tenoripaivat.fi/events/mozart-ja-salieri-exsultate-jubilate/




Tähdet, tähdet alkaa Maikkarilla!

1807753Uusi musiikkiviihdeohjelma Tähdet, tähdet starttaa MTV3:lla sunnuntaina maaliskuun 9. kello 19:30! Ohjelmassa kahdeksan eri musiikkityylien laulun ammattilaista kilpailee keskenään parhaan viihdyttäjän tittelistä. Kukin joutuu laittamaan itsensä likoon esittämällä itselleen täysin vieraita genrejä hip hopista musikaaliin. Mukana kilpailussa ovat Laura Pyrrö, Jari Sillanpää, Vicky Rosti, Stig, Timo Rautiainen, Irina, Olli Herman ja Diandra. Ammattilaisista koostuva tuomaristo arvioi artistien esityksiä, mutta yksin katsojat päättävät, kuka pääsee jatkoon. Tähtien taistelu alkakoon!

Lisätietoja: http://www.mtv.fi/tahdettahdet/




Tell me the Truth about Love!

LauraPyrrö_c_LauriTuisku_editEi väliä, oletko viehkeä mamselli Pariisista, kohtalokas mustalaisprinsessa Unkarista vaiko rempseä piikatyttö Karjalasta: kaikkia kiehtoo, polttaa ja piinaa yksi asia – rakkaus. Ikiaikaiseen myyttiin pureudutaan kabareemusiikin, operetin, chansoneiden ja kansanlaulujenkin keinoin. Luvassa on onnenhuumaa, epävarmuutta ja jäähyväiskirjeitä – kepeyttä ja huumoria unohtamatta! Jaksoiko Nanna uskoa rakkauteen, palasiko Vilja mielitiettynsä luo, miten kävi Barbara-neidon – ja kannattaako ylipäätään itkeä lemmen tähden?

Sopraano Laura Pyrrö ja pianisti Tiina Korhonen johdattavat kuulijat lemmekkäisiin tunnelmiin Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä sunnuntaina 23.2. klo 15:00 ja Taiteilijakoti Erkkolassa Tuusulassa sunnuntaina 25.5. klo 18:00 ja 20:00.

Esitys kestää noin tunnin, esityskielinä suomi, englanti, ranska ja saksa.

Lisätietoja: www.kapsakki.fi,  www.erkkola.fi




Mozart ja Salieri kohtaavat Rovaniemellä

1185175_10151857719561508_946886250_nSäveltäjänerot Wolfgang Amadeus Mozart ja Antonio Salieri kohtaavat Rovaniemen Kulttuuritalo Korundissa!

Nikolai Rimski-Korsakovin noin 45-minuuttinen ooppera pohjautuu Aleksandr Puškinin samannimiseen näytelmään, ja kertoo yhden version Mozartin viimeisestä illasta: mikä ajoi hänet ennenaikaiseen kuolemaan vain 35-vuotiaana?

Solisteina oopperassa laulavat sopraano Laura Pyrrö (Mozart) ja baritoni Jouni Kokora (Salieri). Teoksen on ohjannut Anselmi Hirvonen, ja maineikasta Lapin kamariorkesteria johtaa John Storgårds.

Esityksiä on kaksi: keskiviikkona 25.9. ja torstaina 26.9., molemmat klo 19.00 Kultturikeskus Korundin Korundi-salissa.

Lisätietoja: www.korundi.fi




La Voix humaine – Hylätyn naisen tarina

19252_296181456071_5067468_nFrancis Poulencin koskettava monologiooppera La Voix humaine esitetään Aino Acktén kamarifestivaalilla Helsingissä.

Teos pohjautuu Jean Cocteaun näytelmään, ja sai ensi-iltansa Pariisissa vuonna 1959. Ooppera kertoo naisesta, jonka viisi vuotta kestänyt parisuhde on päättynyt muutamaa päivää aiemmin: mies on jättänyt hänet kihlautuakseen uuden ihastuksensa kanssa. Nainen käyttää kaikki mahdolliset keinot kehumisesta ja maanittelusta kiristykseen ja uhkailemiseen saadakseen rakkaansa takaisin. Koko ooppera käydään puhelinkeskusteluna, ja yleisö kuulee vain naisen repliikit.

 

Ooppera esitetään Agricola-klubilla 5.8. klo 19.

Lisätietoja: www.ainoacktenhuvila.fi




Taikahuilu aloittaa Tampereen Oopperafestivaalin

65668_548282545215237_356661357_nMaailman esitetyin ooppera, W. A. Mozartin Taikahuilu, esitetään 27.-29.6. ensi kertaa järjestettävällä Tampereen Oopperafestivaalilla.

Taianomainen tarina hyvän ja pahan taistelusta prinsseineen, prinsessoineen, lohikäärmeineen ja lintuihmisineen sopii loistavasti myös lapsille!

Solisteina oopperassa laulavat mm. Laura Pyrrö, Ville Salonen, Markus Nieminen, Hannu Forsberg ja Krista Kujala.

Ooppera esitetään Tampereen Komediateatterin yli 800-paikkaisella, katetulla ulkoilmanäyttämöllä aivan Tampereen keskustassa. Taikahuilu esitetään 28.6. klo 19:00 ja 29.6. klo 14:00.

Oopperafestivaalin aloittaa avajaisgaalakonsertti teemalla “Oopperasta iskelmään” torstaina 27.6. klo 19:00. Konsertissa esiintyvät festivaalin taiteilijat.




Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Laulu kuulle -kiertue neljässä kaupungissa

Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan keväinen kiertue “Laulu kuulle” ulottuu neljään kaupunkiin Etelä-Suomessa. Konsertin solistina kuullaan sopraano Laura Pyrröä, ja ohjelmassa on mm. unelmaisen kaunis Laulu kuulle Antonin Dvorakin oopperasta Rusalka, Montserrat Caballen tunnetuksi tekemä espanjalainen laulu Hijo de la Luna, Theo Mackebenin dramaattinen schlager Warum, Lasse Mårtensonin jylhä Myrskyluodon Maija ja kaikkien suomalaisten kestosuosikki, Sibeliuksen Finlandia. Ensimmäinen konsertti on tiistaina 9. 4. Lahden Ristinkirkossa, josta kiertue jatkaa Kouvolaan, Hyvinkäälle ja Orimattilaan.




Laura Pyrrö sings Chanson & Kabaree!

Huumaava aikamatka 1900-luvun alkupuolelle chansonin ja kabareemusiikin siivin!

Tunnelmat vaihtuvat Berliinin savuisista kapakoista Seinen rannoille ja aina Broadwayn säihkeeseen; intohimoisista rakkauslauluista jäähyväiskirjeiden kirjoittamiseen ja unelmista uuteen elämään.

Esityksessä kuullaan harvinaisten helmien lisäksi paljon tuttujakin kappaleita kuten Puukko-Mackie, Itke en lemmen tähden, Can’t help lovin’ dat man, Just one of those things; säveltäjäniminä mm. Kurt Weill, Cole Porter, Erik Satie.

Tunnelmaan johdattavat sopraano Laura Pyrrö ja pianisti Tiina Korhonen.

Konsertteja on kaksi: perjantaina 19.10. klo 20:00 ja torstaina 1.11. klo 19:00

Tapahtumapaikkana Suomen Kansallisteatterin Lavaklubi, liput 15 euroa

Lisätietoja: www.lavaklubi.fi




Ainon ääni Lahden Sibelius-festivaalilla 9.9.

Ainon ääni -esitys avaa uuden näkökulman elämään suuren taiteilijan ja kansallissäveltäjämme rinnalla.
Noin tunnin mittainen esitys koostuu Jean Sibeliuksen yksinlauluista sekä Aino Sibeliuksen miehelleen kirjoittamista kirjestä ja päiväkirjamerkinnöistä.
Konsertissa kuullaan paljon Sibeliuksen esitetyimpää tuotantoa, mm. “Var det en dröm?”, “Flickan kom ifrån sin älsklings möte” ja “Demanten på marssnön”, mutta myös harvemmin kuultua ohjelmistoa kuten “Kyssen”, “Jag är ett träd” ja “Hertig Magnus”.
Ainon roolissa nähdään näyttelijä Tiia Louste, laulajattarena Laura Pyrrö ja pianistina toimii Tiina Korhonen. Esityksen on ohjannut Kari Heiskanen.
Ainon ääni sai ensi-iltansa Savonlinnasalissa kesällä 2009, ja sen jälkeen sitä on esitetty mm. Jyväskylän Kesässä, Oulaisten Musiikkiviikoilla, Kauniaisten Uudessa Paviljongissa ja Tukholman Suomi-instituutissa.
Konsertti alkaa klo 11:00 Lahden Sibeliustalossa päättäen festivaalin.
Lisätietoa: www.sinfonialahti.fi/sibelius/fi




Taikahuilu lumoaa jälleen Savonlinnan Oopperajuhlilla

W. A. Mozartin Taikahuilu on viihdyttänyt oopperakansaa Savonlinnan Oopperajuhlilla jo usean vuosikymmenen ajan ja palaa jälleen ohjelmistoon 100-vuotiaiden juhlien kunniaksi! Alkuperäisohjauksesta vastaa August Everding ja Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteria johtaa Will Humburg, rooleissa nähdään mm. Jaakko Ryhänen, Marjukka Tepponen, Jussi Myllys, Arttu Kataja, Sirkka Lampimäki ja Laura Pyrrö.

Ensi-ilta on ma 9.7., muut näytökset to 12.7., ma 16.7., ke 18.7., ti 24.7. ja pe 27.7., kaikki klo 19.
Lisätietoja: www.operafestival.fi

Linkki Oopperajuhlien julkaisemaan youtube-videokoosteeseen kenraaliharjoituksesta:




Ooppera Artico vie rokokoon maailmaan: Ars longa, vita brevis!

Ooppera Artico toteuttaa toisena tuotantonaan Nikolai Rimski-Korsakovin yksinäytöksisen oopperan Mozart ja Salieri sekä näyttämöllisen prologin, jossa esitetään W. A. Mozartin motetti Exsultate, jubilate (KV165).

Ooppera pohjautuu Alexander Pushkinin näytelmään, ja teos sai ensi-iltansa 1898.
Oopperassa Salieri ihailee suuresti Mozartin sävellyksiä. Toisaalta hän kuitenkin kiroaa, että Jumala antoi hänelle itselleen vain intohimon ja hengenpalon säveltämiseen, muttei likimainkaan Mozartin lahjoja. Niinpä hän kokee ylhäältä annetuksi elämäntyökseen eliminoida Mozartin: eihän kukaan suuri, historiaan jäävä mies voisikaan selviytyä elämästä murhaamatta! Salieri tekeytyy Mozartin lojaaliksi ystäväksi ja tukijaksi saadakseen tilaisuuden myrkyttää hänet.

Esityskielenä suomi, motetissa latina.

Solisteina teoksissa kuullaan sopraano Laura Pyrröä ja baritoni Jouni Kokoraa, ja ohjauksesta vastaa Anselmi Hirvonen.

Tunturikadun Vierailunäyttämö, Tunturikatu 16 Helsinki

ESITYSPÄIVÄT: to 22.3., la 24.3., ti 3.4., ke 4.4., to 5.4., ke 11.4., pe 13.4., la 14.4., kaikki klo 19
Lippujen ennakkovaraukset Q-teatterin lipputoimistosta 09-45421333, lippujen lunastus ovelta puoli tuntia ennen esityksen alkua.

Lisätietoja: www.ooppera-artico.fi, www.q-teatteri.fi




Konserttikeskuksen tukema Merikanto-kiertue starttaa lokakuussa

Laura Pyrrö lähtee yhdessä sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Rait Karmin kanssa kiertämään ympäri Suomea Merikanto-ohjelman kanssa.

Konsertissa kuullaan rakastetun säveltäjän Oskar Merikannon musiikkia: esitettäviä kappaleita ovat mm. Valse Lente, Kevätlinnuille etelässä, Kun päivä paistaa ja Ma elän!. Konserttia vievät eteenpäin musisoinnin lomassa Jussin ja Lauran kertomat tarinat säveltäjän lapsuudesta, opiskelusta ulkomailla sekä työstä mm. säveltäjänä, urkurina ja pianistina – toimihan Merikanto harvinaisen monessa roolissa maamme musiikkielämässä.

Kiertue starttaa lokakuun alussa Nokialta, ja syyslukukauden aikana produktio vierailee lisäksi mm. Tampereella, Ylöjärvellä, Turussa ja Pyhäjoella.

Esitys on suunnattu peruskoululaisille ja lukiolaisille, ja juonto-osuuksia varioidaan aina hieman riippuen yleisön iästä.

Lisätietoa esityksestä löytää Konserttikeskuksen sivuilta  www.konserttikeskus.fi




Meedio valtaa Oulun Oopperan

Gian Carlo Menottin 2-näytöksinen ooppera, psykologinen trilleri Meedio saa ensi-iltansa Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 2.9. klo 19.

Oopperassa ikääntyvä meedio, Madame Flora tuo yhdessä tyttärensä Monican ja mykän apupoikansa Tobyn kanssa lavastamillaan spiristismi-istunnoilla lohtua läheisensä menettäneille ihmisille. Tapahtumat saavat yllättäen oikukkaan käänteen, kun hämärän, käsinkosketeltavan yliluonnollisuuden kietomana hän tuntee kaulallaan kuristavat kädet ja alkaa kuulla ääniä, joita muut eivät kuule.

Teoksen ohjauksesta vastaa Leena Salonen, Oulu Sinfoniaa johtaa Jari Hämäläinen ja päärooleissa laulavat Laura Pyrrö ja Marjatta Airas. Esitykset jatkuvat 24.9. asti, lisätietoja www.teatteri.ouka.fi




Voiko puhelin pelastaa rakkauden? Kahden pienoisoopperan ilta

Uusi suomalainen oopperayhdistys Ooppera Artico toteuttaa ensituotantonaan kaksi pienoisoopperaa, Menottin Puhelimen (The Telephone) ja Poulencin Ihmisäänen (La voix humaine).

Alun keveän iloitteleva komedia vaihtuu pian musertavaksi draamaksi jättäen puhelimen ainoaksi välineeksi ylläpitämään parisuhdetta, joka on vääjäämättä ajautumassa kohti loppuaan.
Molemmissa teoksissa on esityskielenä suomi.
Solisteina teoksissa kuullaan sopraano Laura Pyrröä ja baritoni Jouni Kokoraa, ja ohjauksesta vastaa Anselmi Hirvonen.

Tunturikadun Vierailunäyttämö, Tunturikatu 16 Helsinki
ESITYSPÄIVÄT: to 24.3. ti 29.3. ke 30.3. pe 1.4. la 2.4., esitykset klo 19
Lippujen ennakkovaraukset Q-teatterin lipputoimistosta 09-45421333, lippujen lunastus ovelta puoli tuntia ennen esityksen alkua.




Laura Pyrrön “Jos olet mun!” -cd julkaistaan 14.10.2010

Oskar Merikannon rakastetuimpia yksinlauluja sekä harvemmin kuultua tuotantoa uusin, raikkain sovituksin! Sopraano Laura Pyrrö, viulisti Liisa Makkonen, sellisti Jussi Makkonen, pianisti Rait Karm. Levyn tuottaa Nova Records ja jakelusta vastaa Sony BMG.
Lisätietoja: www.novaproductions.fi